❤❤❤💜💜❤❤❤
Puheenjohtajan tervehdys
❤❤❤💓💓❤❤❤
Katso Näet minut Katso Olet utopiani Katso Ja minä katson sinuun Dystopinen arki Antaa tilaa utopiselle hiljaisuudelle Olisipa aina näin Paranna Anna mennä Rukoile maailman puolesta Tee parempi siitä Joka ei tahdo parantua Älä anna periksi Huomenna voi olla jo toisin Huomenna Huomenna Huominen antaa anteeksi Jos vain Jaksat taistella tänään Taistele Taistele Taistele Taistele Ja katso Synkkä pilvi paljastaa altaan kullanhohtoisen arki-illan Katso Näet minut Katso Olet utopiani Katso Ja minä katson sinuun
- Anonyymi -
💜💜💜💕💕💜💜💜
Pihlan ja Orionin Netflixnurkka
Mamma Mia
★ ★ ★ ★ ★
Ihana, hyvänmielen klassikko! Jos me saatais valita, niin mekin asuttaisi Kreikan saaristossa. 100% utopiaa, 100% hyvää mielt.
Vivarium
★ ★ ★ ☆ ☆
Nuori pariskunta löytää itsensä idyllisestä (lue: kammottavasta) lähiöstä, josta ei ole pääsyä ulos. Mutta eikös perhe-elämä ole juuri heidän utopiansa?
Queer Eye
★ ★ ★ ½ ☆
Ikkuna parempaan tulevaisuuteen.
Viiru ja Pesonen
★ ★ ★ ★ ★
Tää ei tarvii selitystä. Pesonen elää meiän unelmaelämää.
Twilight
★ ★ ★ ★ ★ ★
Jos joku väittää, ettei Edward Cullen kuulu niiden utopiaan, niin se kyllä valehtelee.
💓💓💓💗💗💓💓💓
Utopia: Lyhyt historia
Teksti: Mari Smolander
Mitä ihmettä on utopia? Liian hyvältä kuulostava ja siksi luultavasti toteuttamiskelvoton suunnitelma, vegaanikommuuni, poliittisesti tulenarka kirja vai näitä kaikkia? Liity seuraan pikaiselle tutustumismatkalle utopian käsitteen syntyyn ja utopiakirjallisuuden historiaan!
Utopian käsite
Utopia on uudissana, jonka Thomas More kehitti vuonna 1516 ilmestyneeseen Utopia-teokseensa. Se on yhdistetty kahdesta kreikankielisestä osasta: ouk-sanasta lyhennetty u- on kielto, joka vastaa jotakuinkin englannin kielen not-sanaa, kun taas topos tarkoittaa paikkaa. Utopian voidaan siis ymmärtää tarkoittavan paikkaa, joka ei ole olemassa.
Tämän lisäksi utopiaan sisältyy myös toinen merkitys, joka juontuu Moren sanaleikistä. Lähes utopian kanssa samalla tavoin äännettävä eutopia tarkoittaa hyvää paikkaa, ja sanaan ”utopia” onkin siksi kerrostunut sekä ei-paikan että hyvän paikan merkityksiä. Tämä jännite on säilynyt moniin kieliin lainatussa utopian käsitteessä. Jos jokin suunnitelma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, sitä voidaan suomeksikin nimittää ”ihan utopiaksi”: sinänsä hyväksi, mutta toivottoman toteuttamiskelvottomaksi ajatukseksi.
Moren vitsikkyys ei ole kuitenkaan uponnut kaikkiin utopian tutkijoihin ainakaan kirjallisuudentutkimuksen kentällä. Kun kirjallisuudentutkijat puhuvat utopiasta, he tarkoittavat usein vain kuvitteellista, yksityiskohtaisesti kuvattua yhteiskuntaa, joka on järjestetty eri tavalla kuin kirjailijan ja lukijan oma yhteiskunta. Jos tulkitaan, että kuvitteellinen yhteiskunta on parempi kuin aikalaislukijan, siihen viitataan erikseen sanalla ”eutopia”. Tämä katsaus pitäytyy kaksoismerkityksellisessä, monitulkintaisessa sanassa ”utopia”.
Utopia voi siis olla kuvitteellinen paikka tai kirjallisuuden laji, ja laajimmillaan se voidaan nähdä yleisinhimillisenä taipumuksena haaveilla paremmasta elämästä. Ei olekaan ihme, että utopiaa ilmiönä on tutkittu monella eri tieteenalalla, kuten filosofiassa, kirjallisuudentutkimuksessa, poliittisessa ajattelussa ja teologiassa. Utopia on innoittanut ihmisiä jopa käytännön utopiayhteisökokeiluihin, kuten erilaisiin kommuuneihin ja osuuskuntiin. Voidaankin oikeastaan puhua laajemmin utopia-ajattelusta eli utopismista, joka puolestaan on kiinnostanut Petteri Pietikäisen kaltaisia tieteiden ja aatteiden historian tutkijoita.
Utopiakirjallisuuden synty länsimaissa
Paremmasta ajasta ja paikasta haaveilemisella on paljon kirjallisia ja suullisia perinteitä ympäri maailman. Länsimaissa utopian tausta on ollut melko antiikkis-kristillinen. Vaikka termi ”utopia” syntyikin vasta 1500-luvun alussa, myytit kulta-ajasta, yltäkylläisyyden maa Cockaygnesta, ihannekaupungista tai tuhatvuotisesta valtakunnasta innoittivat jo esimerkiksi Platonin Valtion, Ovidiuksen Metamorfoosien sekä kirkkoisä Augustinuksen Jumalan valtion kaltaisia teoksia. Olisi anakronistista kutsua niitä utopioiksi, mutta ne voi nähdä varhaisen utopia-ajattelun ilmentyminä ja keskeisenä kirjallisena taustana Thomas Moren Utopialle.
Utopiassa muuan Thomas More -niminen henkilöhahmo keskustelee kuvitteellisen matkailija-älykkö Raphael Hythlodaeuksen kanssa merimatkoista sekä siitä, mikä 1500-luvun alun Englannin yhteiskunnassa on pielessä. Hythlodaeus intoutuu vertailun vuoksi kuvailemaan vierailuaan Utopian saarella. Valtakunnassa on yhteinen kieli, yhtenäiset kaupungit ja yhteisomistus. Kaikkien tulee tehdä yhtä lailla työtä ja kaikki saavat nauttia vapaa-ajasta ja julkisista luennoista. Koristautumista, yläluokkaista elämäntyyliä ja sotimista puolestaan halveksutaan. Tämä nykyisen yhteiskunnan puutteiden tunnistaminen ja järjestelmän haastaminen parempaa kuvittelemalla onkin utopiakirjallisuuden ytimessä, mikä tekee siitä hyvin yhteiskunnallisesti kantaaottavan ja jopa poliittisen lajin.
Klassinen utopia ja uusia utopian lajeja
1400–1500-lukujen vaihteessa eurooppalaisten maailmankuva oli alkanut mullistua, kun löytöretkien myötä tavattiin muita ihmisyhteisöjä ennalta tuntemattomissa maissa. Moren Utopian ja lukuisten sitä seuranneiden klassisiksi utopioiksi kutsuttujen teosten keskeinen piirre onkin se, että ne sijoittuvat johonkin tuntemattomaan paikkaan, josta voidaan puhua samaan tapaan ja samassa aikamuodossa kuin todellisista paikoista, joita löytöretkeilijät esittelivät matkakertomuksissaan. Klassisille utopioille tyypillistä on myös arkistisuus eli kaikkien ihmiselämän alueiden tiukka sääteleminen valtion taholta. Tästä ovat esimerkkejä muun muassa Tommaso Campanellan uskonnollisesti johdetun kaupunkivaltion kuvaus La Cittá del Sole (1602) ja Johann Valentin Andreaen koulutusta ja rationaalisuutta painottava Reipublicae Christianopolitanae Descriptio (1619). Toisena ääripäänä, joskin vähemmistönä, olivat anarkistiset utopiat, jotka pyrkivät toivottavaan yhteiskuntaan maksimoimalla vapaudet ja itsesäätelyn.
Toinen kiinnostava jaottelu, joka läpileikkaa utopiakirjallisuutta, on se, ovatko niiden kuvaamat yhteiskunnat pysyviä vai muuttuvia. Moren Utopian kaltaisia teoksia on kutsuttu pohjapiirrosutopioiksi, ja niitä on kritisoitukin siitä, että ne on täysin kartoitettu, ne eivät enää kehity mitenkään ja niiden täydellistä järjestystä ylläpidetään tarvittaessa pakkovallalla. Vastakohdaksi nousevat prosessinomaiset tai dynaamiset utopiat, joissa muutos kohti parempaa tapahtuu yleensä vähitellen. Onkin huomattava, että tekstin kuvaaman yhteiskunnan määritteleminen toivottavaksi tai ei-toivottavaksi tapahtuu aina lukijan ajasta käsin. Se, mitä 1600-luvun kirkonmies tai 1930-luvun saksalainen on pitänyt utooppisena, on voinut olla jollekin toiselle ihmiselle tai toisessa ajassa elävälle painajainen.
1700-luvulla yleistyivät polyutopioiksi kutsutut teokset, joista Samuel Johnsonin Rasselas (1759) on tyypillinen esimerkki. Polyutopioissa esitellään yhden tyydyttävän yhteiskuntamallin tarjoamisen sijaan useita mahdollisia, mutta usein omalla tavallaan rajoittuneita vaihtoehtoja utopioiksi. Toinen uusi laji oli anti-utopia. Anti-utopiat suhtautuvat skeptisesti ajatukseen siitä, että ihmiset ikinä pystyisivät muodostamaan täydellisen hyvää yhteiskuntaa. Ne kieltävät utooppisen paremman maailman toivon mahdollisuuden ja nauravat utopiakirjallisuudelle usein satiirin muodossa. Kuuluisimpiin esimerkkeihin lukeutunevat Jonathan Swiftin Gulliverin retket (1726) ja sen innoittamat jatko-osat.
Utopian kukoistuskausi ja siirtymä tulevaisuuden kuvitteluun
1800-lukua ja erityisesti sen jälkipuoliskoa on pidetty ainakin ilmestyneiden teosten määrän perusteella utopiakirjallisuuden kulta-aikana. Utopia-ajattelua ilmeni tällöin todellisen maailman utopiayhteisökokeiluissa erityisesti Owenin ja Fourierin ajatusten pohjalta sekä sosialismin teoreetikkojen, kuten Marxin ja Engelsin teksteissä. Sosialistiset visiot, teknologinen kehitys sekä tulevaisuuteen katsominen olivat yleisiä piirteitä myös huomattavassa osassa 1800-luvun utopiakirjallisuutta.
Kun historia alettiin valistuksen ja teollistumisen myötä mieltää edistykseksi kohti aina parempaa ja parempaa tulevaisuutta ja maailmakin alkoi olla melko kartoitettu, tuntemattomiin paikkoihin sijoitettujen utopioiden tilalle alkoivat nousta eukroniat, ajassa eteenpäin sijoitetut toivottavat yhteiskunnat. Edward Bellamyn teosta Looking Backward: 2000–1887 (1888) pidetään 1800-luvun vaikutusvaltaisimpana utopiana, ja se on samalla hyvä esimerkki eukroniasta. Teoksen päähenkilö nukahtaa hypnotisoimisessa tapahtuneen virheen takia yli sadaksi vuodeksi ja herää 2000-luvun vaihteeseen ihmettelemään rauhanomaisen kehityksen myötä syntynyttä taloudellista tasa-arvoa ja hyvinvointia tuottavaa teollisuusarmeijaa. Teosta myytiin miljoonia kappaleita ja se toimi innoituksena lukuisien Bellamyn yhteiskuntavisiota todellisessa maailmassa toteuttamaan pyrkivien seurojen ja lehtien perustamiselle.
Dystopian nousu ja utopian viimeinen valtakausi
Utopian rinnalla alkoi Ranskan vallankumouksen aiheuttaman pettymyksen, väestönkasvun uhkakuvien ja sosialismin kritisoinnin myötä kasvaa synkkäsävyisempi kirjallinen traditio. Kreikan kielen huonoa tai pahaa tarkoittavan dys-etuliitteen ja paikkaa tarkoittavan topoksen yhdistävä sana dystopia esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran John Stuart Millin parlamentissa pitämässä puheessa vuonna 1868. Osaksi yleistä kielenkäyttöä ja lopulta omaksi kirjallisuuden lajikseen dystopia vakiintui vasta 1900-luvun puolella.
Sosialismin aiheuttamien huolien, Neuvostoliiton syntymän ja maailmansotien kaltaiset tekijät vaikuttivat osaltaan siihen, että 1900-luvun alkupuoliskolla dystooppinen mielikuvitus valtasi alaa ja utopiakirjallisuutta ilmestyi vain vähän. Samalla kävi aiempaa kipeämmin ilmi, että yhden utopia saattoi hyvinkin olla toisen dystopia. Dystopiakirjallisuus keskittyi usein lähinnä varoittamaan siitä, mikä voisi mennä pieleen, eikä utopian tavoin pyrkinyt ehdottamaan, millainen parempi yhteiskunta voisi olla. Ikonisimpia ajan dystopiateoksia ovat Eugen Samjatinin Me (1920/1924), Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma (1932) ja George Orwellin Vuonna 1984 (1949).
1960–1970-luvuilla ehdittiin kokea uusi utooppisen kirjallisuuden valtakausi, kun erityisesti Yhdysvalloissa tyytymättömyys vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen purkautui kansalaisoikeusliikkeiden, rauhanliikkeen ja naisliikkeen muodossa. Tällöin ilmestyi paljon tieteisfiktiota ja utopiakirjallisuutta yhdisteleviä anarkistisia ja feministisiä utopioita, joista kuuluisimpia esimerkkeihin lukeutuvat Ursula K. Le Guinin The Dispossessed: an ambiguous utopia (1974) ja Marge Piercyn Woman on the Edge of Time (1976). Näiden aikakausien utopioita on luonnehdittu myös kriittisiksi utopioiksi, sillä niiden kuvaamat yhteiskunnat eivät välttämättä olleet täydellisiä, mutta ne pitivät paremman tulevaisuuden eteen työskentelemistä välttämättömänä. Nämä teokset usein myös hylkäsivät vanhemmassa utopiakirjallisuudessa yleisen tavan kuvata vierailijan opastettua kierrosta utopiassa ja pyrkivät sen sijaan esittelemään toisenlaisia yhteiskuntia lukijalleen henkilöhahmojen ajatusten ja tunteiden kautta.
Utopiakirjallisuuden suosio alkoi haipua dystopian tieltä 1980-luvulle tultaessa. Vaikka utopian ja utopia-ajattelun tutkimus onkin kukoistanut viime vuosikymmeninä, kirjallisia utopioita julkaistaan nykyään vain silloin tällöin. Nähtäväksi jää, onnistuuko utopia jossain vaiheessa jälleen ohittamaan dystopian ja palaamaan jossakin uudessa muodossa suosioon.
Lähteet:
Baccolini, Raffaella & Tom Moylan (toim.) 2003. Dark Horizons. Science Fiction and the Dystopian Imagination. New York ja Lontoo: Routledge.
Claeys, Gregory (toim.) 2010. Cambridge Companion to Utopian Literature. Cambridge: Cambridge University Press, 107–131.
Bould, Mark, Andrew M. Butler, Adam Roberts & Sherryl Vint (toim.) 2009. The Routledge Companion to Science Fiction. Abingdon: Routledge.
Pietikäinen, Petteri 2017. Utopia-ajattelun historiaa Thomas Moresta H.G. Wellsiin. Teoksessa Myllykangas, Mikko & Petteri Pietikäinen (toim.) 2017. Ajatusten lähteillä. Aatteiden ja oppien historiaa. Helsinki: Gaudeamus, 27–62.
Sargent, Lyman Tower 1994. The Three Faces of Utopianism Revisited. Utopian Studies 5(1), 1–37.
❤❤❤💟💟❤❤❤
Kommentit
Lähetä kommentti