Kultyyrin kirous - Toinen luku

Ilmestynyt Kultistissa keväällä 2013

Kultyyri saapasteli pitkin historiatieteiden käytävää. Täysin varoittamatta kultyyrin silmiin osui mustavalkoinen logo, jossa luki ”TIIMA”. Kultyyri seisahtui niille sijoilleen. Ne partaveden tuoksuiset violetit haalarit... kultyyri ei kestänyt ajatella pidemmälle. Tämä oli aivan liian stressaava yö muutoinkin. Kultyyri kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja ollessaan melko varma, ettei Tiiman kiltahuoneessa ollut ketään, se kiiruhti oven ohi vilkaisematta huoneeseen.

”Humanistiaura on hyvin heikko täällä”, se sanoi itsekseen alkaen tajuta ympäristöään. Kultyyri katsahti hämmentyneesti vierasta tekstiä, jossa luki ”Olohuone”.
”Tule pois sieltä!” sihahti joku varjoista. Painaen päänsä hartioiden väliin kultyyri livahti varjoihin.
”Oletko nää ihan kaheli? Se on pedopyyrin aluetta!” kuului kiivas kuiskaus. Kultyyri vetäytyi äänen kanssa syvemmälle varjoihin.

”Siis minkä?” kultyyri sanoi katsoen pitkään mauttomaan viittaan sonnustautunutta vampyyriä, jonka humanistiudesta ei kuitenkaan voinut erehtyä. Murteen kehityksestä kuuli, että tämä humpyyri oli vielä melko hiljattain veretetty. Sen puheenparressa ei ollut vielä humpyyreille ominaista arvokasta sävyä.
”Pedopyyrin! Missä ihmeen teekkaripuolella nä olet oikein nysvännyt? Pedopyyri on se hiton lapsia sieppaava skitso.”
”Mitä? En minä missään teekkaripuolella ole ollut”, kultyyri sanoi ärtyneenä, mutta edelleen Olohuoneen suuntaan pälyillen.
”Kuka sinä edes olet? En muista nähneeni sinua–”
”Se on kultyyri, Hieronymous. Se ei kuulu meihin. Tulehan sieltä hoitamaan tehtäviäsi ja suojelemaan oikeita humpyyrejä pedopyyrin karseilta juonilta”, arvovaltaisempi ääni sanoi varjoista.
”Selvä, mestari Cicero kolmas”, Hieromasauvamikälie vastasi nöyränä.

Kultyyri katsoi kaksikon perään toinen kulma kurtussa. Se vilkaisi kohti Olohuonetta ja yritti karkoitaa kylmät väreet puistelemalla itseään. Hyvin rivakkaan tahtiin kultyyri hiipi kohti tuttua ja turvaisaa Humusta. Nyt kunnon kuppi teetä tekisi oikein hyvää.

Suunnaton ärtymys kultyyrin sisällä vain kasvoi tämän havaitessa kahvilan sulkeutuneen. Miten ihmeessä ne eivät muka tarjoilleet enää potentiaalisimpaan teenjuontiaikaan? Eli toisin sanoen kolmea varttia jälkeen keskiyön. Päätään puistellen kultyyri jatkoi matkaansa. Juuri, kun epätoivo oli jo lannistamassa pitkin yliopistoa harhailevan kultyyrin tämä huomasi seisovansa taivaan porteilla. Siis kirjaston edessä.

 Ovi oli lukossa, mikä ei luonnollisestikaan ollut mikään este vampyyrille. Pian kultyyri seisoi valtavien kirjahyllyjen välissä tuijottaen teospaljoutta haltioituneesti. Kultyyrin yö oli pelastettu.
”Tämä on se paikka. Tänne minä jään.”